Taiteen Vaihtolava ry:n toimintaperiaatteet 2012
(Päivitetty syyskokouksessa 12.12.2011)
Jäsenyys
Yhdistyksessä on vähintään 25 jäsentä. Tarkoituksena on, että yhdistyksen jäsenistö koostuu pysyvistä, pitkäaikaisista jäsenistä.
Lisää jäseniä voidaan ottaa, kun hallitus näkee sen tarpeelliseksi. Yhdistyksen hallitus käsittelee jäsenhakemukset ja hyväksyy uudet jäsenet.
Uusi jäsenhakemus pyritään käsittelemään seuraavassa mahdollisessa hallituksen kokouksessa. Jäsenhakemusten käsittely ei ole jokaisen hallituksen kokouksen esityslistalla. Uusi jäseneksi hakeva ei siten voi edellyttää, että jäsenhakemus käsitellään esim. ennen kohta alkavaa projektia Vaihtolavalla.
Uuden jäsenen jäsenhakemusta käsiteltäessä arvioidaan mm. hakijan jäsenyyden jatkuvuutta ja mahdollisuutta tuottaa taiteellista toimintaa Vaihtolavalle.
Jokainen jäsen on yhdistyksessä yksityisenä henkilönä.
Uuden jäsenen liittymismaksu päätetään vuosittain syyskokouksessa. Se maksetaan vain kerran. Liittymismaksun yhteydessä maksetaan ensimmäinen kuukausijäsenmaksu. Liittymismaksua, kuten ei muutakaan rahallista panostusta, ei saa takaisin erotessaan tai erotettaessa tai yhdistyksen toiminnan loppuessa.
Uudet jäsenet sitoutuvat jäsenyyteen ensimmäiseksi 12 kuukaudeksi. Tänä aikana ei voi hakea eroa tai vapautusta maksuista.
Jäsen, joka haluaa erota, jättää eropyynnön hallitukselle, joka käsittelee pyynnön. Eronnut jäsen on velvollinen maksamaan vielä sen kuukauden jäsenmaksun, jolloin eropyyntö on jätetty, mikäli kuukausimaksu on päätetty kerätä ko. kuukaudelta. Ero astuu voimaan ko. kuukauden päättyessä. Eron jälkeen jäsen ei voi käyttää mahdollisesti käyttämättä jääneitä ilmaispäiviään tai muita jäsenetuja.
Yhdistyksestä voidaan erottaa, jos jäsen ei noudata toimintaperiaatteita tai sääntöjä tai on haitaksi yhdistyksen toiminnalle tai maineelle. Myös liittymismaksun tai kk-jäsenmaksujen laiminlyönti on perusteltu syy jäsenen erottamiseen.
Eronneen tai erotetun jäsenen on maksettava jo erääntyneet liittymis- ja kk-jäsenmaksunsa.
Jäsenmaksut ja -edut
Yhdistys pyrkii pitämään tilillään summan (=puskurin), joka vastaa kahden kuukauden vuokraa ja muita kiinteitä kustannuksia.
Yhdistys perii kuukausijäsenmaksun, silloin kun yllä mainitun puskurin ylläpitäminen edellyttää sitä. Kuukausijäsenmaksun suuruus päätetään vuosittain syyskokouksessa.
Yhdistys hyväksyy myös kannatusjäseniä. Kannatusjäsenmaksun suuruus yksityisiltä henkilöiltä ja oikeuskelpoisilta yhteisöiltä, kuten yrityksiltä, päätetään vuosittain syyskokouksessa. Kannatusjäsenyys on voimassa kalenterivuoden kerrallaan.
Jokaisella jäsenellä on kalenterivuodessa kuusi (6) ilmaista tilankäyttöpäivää. Nämä päivät voi käyttää peräkkäin tai hajautetusti niin kuin haluaa ja kalenteriin sopii.
Jäsenen on käytettävä ilmaispäivät itse. Ilmaispäiviä ei voi luovuttaa tai vuokrata edelleen muille jäsenille tai ulkopuolisille. Käyttämättömät ilmaispäivät eivät siirry seuraavalle kalenterivuodelle.
Jäsenetuja voi käyttää vasta jäseneksi hyväksymisen jälkeen, ja kun kaikki maksut on maksettu. Ennen jäseneksi hyväksymistä allekirjoitettua vuokrasopimusta tai muita sopimuksia ei voida jälkikäteen muuttaa.
Yhdistyksen toiminta ja Vaihtolavan käyttö
Yhdistys ylläpitää vapaaehtoisvoimin liikehuoneistoa osoitteessa Fleminginkatu 21A. Yhdistys tarjoaa tilaa omakustannehintaisella tilankäyttömaksulla erilaisille taiteentekijöille.
Jäsenten ja muiden taiteilijoiden Vaihtolavalla toteuttamat projektit ovat taloudellisesti itsenäisiä, eivätkä osa yhdistyksen taloutta ellei erikseen muuta sovita.
Hallitus päättää tilankäyttömaksuista. Tilankäyttömaksut ovat jäsenille edullisemmat kuin ulkopuolisille käyttäjille.
Tilavaraukset hoidetaan varausvastaavan kautta.
Varaus voidaan perua viimeistään 1kk ennen varauksen alkua. Jos peruutus tehdään myöhemmin, on sopimuksen mukainen tilankäyttömaksu maksettava, peruutuksesta huolimatta.
Niin jäsenet kuin ulkopuolisetkin tilankäyttäjät kirjoittavat ennen tilankäyttöä tilankäyttösopimuksen, jolla ottavat tilan vastuulleen.
Tilavaraus on voimassa ja sitova vasta kun tilankäyttösopimus on molemmin puolin allekirjoitettu.
Koko tilankäyttö tulee maksaa ennen tilankäyttöajan alkua.
Tilankäyttäjien tulee toimia tilassa yhdistyksen toimintaperiaatteiden ja sääntöjen mukaisesti.
Tilankäyttäjät eivät saa muuttaa tilan ulkoista ilmettä ilman yhdistyksen lupaa. Tilan ulkoseiniin tai ikkunoihin ei saa laittaa esimerkiksi sponsoreiden logoja. Logot voi sijoittaa sisäseiniin tai käsiohjelmiin. Esitysten mainoksia saa olla ulkoseinissä ja ikkunoissa, mutta yhdistys voi ohjeistaa näidenkin asettelua.
Tilan ollessa vapaana jäsenillä on oikeus käyttää tilaa ns. työhuoneena, veloituksetta.
Nämä päivät ovat spontaaneja päiviä, joita ei voi varata etukäteen eikä yksistään omaan käyttöön, ts. tilaan voi tulla samaan aikaan toinenkin jäsen käyttämään tilaa työhuoneena. Avaimen luovuttaa varausvastaava tai muu hallituksen jäsen. Avaimen saanut henkilö on vastuussa tilasta sekä siitä että ovet lukitaan asiallisesti ja avain palautetaan.
Tilankäyttäjät ovat vastuussa tilan kunnosta ja siisteydestä tilankäyttösopimuksen mukaisesti. Myös jäsenillä velvollisuus osallistua tilan ylläpitoon ja kunnostamiseen, esimerkiksi osallistumalla talkoisiin tai vastaavaan toimintaan.
Yhdistyksellä on mahdollisuus varata omaan käyttöönsä tilankäyttöpäiviä, ilman tilankäyttömaksuja. Tilaa voi käyttää esim. yhdistyksen kokouksiin sekä yhdistyksen muihin tilaisuuksiin.
Avaimet
- Hallituksen jäsenillä on oikeus avaimiin.
Yleistä
Kaikilla jäsenillä on myös velvollisuus pyrkiä tekemään taidetta Vaihtolavalle.
Näitä toimintaperiaatteita noudattamaan sitoutuvat kaikki yhdistyksen jäsenet. Toimintaperiaatteita voidaan muuttaa yhdistyksen kokouksissa, ja niiden muuttamisesta tulee ilmoittaa kokouskutsussa.